SAKSA 1 – Tehtävä 1: Tutustumista Saksaan
Kulttuurin tuntemus, saksa » SAKSA 1 – Tehtävä 1: Tutustumista Saksaan
Pääset nyt tutustumaan Saksaan, sen eri kaupunkeihin ja samalla pienelle virtuaalimatkalle!
1) Etsi ensin vastaukset alla oleviin kysymyksiin internetin avulla ja kokoa keräämäsi tiedot lyhyesti muille.
- Ennenkuin menet nettiin, mainitse nimeltä niin monta saksalaista kaupunkia kuin tiedät.
- Mainitse neljä suurta saksalaista kaupunkia pääkaupungin lisäksi.
- Kuinka monta osavaltiota (Bundesland) Saksassa on? Nimeä niistä muutamia.
- Millaista Saksassa on maantieteellisesti? Missä voit nähdä esimerkiksi vuoria, missä puolestaan alavia peltoja?
- Mainitse ainakin viisi Suomessakin tunnettua saksalaista tuotemerkkiä, joihin varmasti törmäät matkustaessasi Saksassa.

2) Saksa on erittäin monipuolinen ja maassa ollessa on varmasti kiva hieman matkustella. Kätevästi se tapahtuu esimerkiksi kattavan rautatieverkoston ansiosta. Valitse yksi Saksan kaupungeista, jossa sinua kiinnostaisi käydä ja esittele muille seuraavat asiat:
- Etsi valitsemastasi kaupungista noin viisi asiaa, jotka kiinnostavat sinua ja jotka voisivat kiinnostaa myös muita opiskelijoita (esim. nähtävyyksiä, erilaisia paikkoja).
- Käy Saksan kansallisen rautatieyhtiön Deutsche Bahnin kotisivuilla ja etsi miten kauan junamatka kestää saksalaisesta kotikaupungistasi (= työharjoittelupaikkasi tai haluamasi muu kaupunki) tähän toiseen kaupunkiin. Sivuihin kannattaa tutustua, sillä ollessasi maassa tulet varmasti hyödyntämään junamatkailua.
- Etsi netistä myös jokin itseäsi kiinnostava ja kiva "mainosvideo" kyseisestä kaupungista ja linkitä se muiden nähtäväksi.
- Muista käydä lisäksi kommentoimassa tai esittämässä muutamia kysymyksiä vähintään neljän toisen opiskelijan valitsemistaan kaupungeista ja vastata itsellesi tulleisiin kysymyksiin!
Hyvää matkaa! Gute Reise!
Voit käyttää osion tehtävien teossa apuna mm. Saksan Suomen suurlähetystön kotisivuja sekä Saksan matkailusivuja.
Muista aina mainita, mitä lähteitä olet käyttänyt ja kertoa asiat omin sanoin. Toisen tekstin suora kopioiminen (plagiointi) on väärin ja sitä ei tule tehdä.
Päivitetty: 28.06.2016